← Takaisin

Electrical Manager

Nordic Ren-Gas Oy on Suomen johtava vetytalouden hankekehittäjä, joka rakennuttaa Suomeen hajautetun uusiutuvan e-metaanin tuotantoverkoston. Ren-Gasin tuottamat uusiutuvat polttoaineet tulevat vähentämään fossiilisen polttoaineen käyttöä raskaassa maantieliikenteessä ja meriliikenteessä n. 250 miljoonaa litraa vuodessa. Syntyvällä puhtaalla polttoaineella voidaan vähentää yli miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa liikenne- ja energiasektorilla.

Ren-Gasilla on tällä hetkellä kuusi merkittävää hanketta Suomessa ja portfolio kasvaa jatkuvasti. Vetytalouden kärkihankkeemme etenevät tuoreiden rahoituspäätösten myötä vauhdilla usealla paikkakunnalla. Haemme nyt tiimiimme vakituiseen työsuhteeseen tuotantolaitoksen sähköteknologiakokonaisuuden konseptimäärityksestä ja suunnittelusta kiinnostunutta osaajaa. Tehtävässäsi tukenasi on joukko Ren-Gasin asiantuntijoita, jotka omaavat vankan kokemuksen muun muassa teollisten hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta.

Päätehtäviisi kuuluvat:

  • Sähköteknologia-kokonaisuuden konseptimääritys ja suunnittelu
  • Sähköteknisten edellytysten luominen tuotantolaitoksen käyttöä varten:
    • Sähkönsyöttö- ja jakelu
    • Tuotannon sisäiset ja ulkoiset rajapinnat
    • Laitetietojen keruumenettelyt
    • Sähkölaitteiden ohjauksien, hallinnan ja ennakoivan kunnonvalvonnan määritys
    • Varaosastrategian määrittely
    • Sähkömarkkinaan osallistumisen tekninen mahdollistaminen
  • Oman vastuualueen hankittavasta laitekannasta vastaaminen (ml. suunnittelu ja dokumentointi)
  • Pyörivien sähkökoneiden ja -laitteiden valmistukseen ja toimitukseen liittyvän lainsäädännön ja valmistusstandardien vaatimusten toteutumisen noudattamisesta vastaaminen
  • Valmistus- ja asennussuunnitelmien laaduntarkastuksen kontrollointi
  • Tarvittavien ulkoisten asiantuntijoiden ja suunnittelutoimistojen koordinointi ja ohjaus
  • Yhteistyö viranomaisten, laitetoimittajien ja muiden suunnittelualojen (mm. prosessi, automaatio ja turvallisuus) kanssa
  • Roolissasi osallistut aktiivisesti myös Ren-Gasin strategian ja liiketoiminnan kehittämiseen yhdessä koko tiimin kanssa

Odotamme sinulta:

  • Voimasähkö- ja muiden sähkölaitelainsäädännön ja viranomaisvaateiden ja -ohjeistuksen tuntemusta
  • Kokemusta sähkösuunnitteluaineistojen tuottamisesta, hyväksynnästä ja prosessin määrityksestä
  • Kokemusta sähkönkäytön ja sähkötöiden johtamisesta
  • Kokemusta toimittajien ja valmistuksen valvonnasta
  • Syvää kiinnostusta uusiutuvan energian liiketoimintaan sekä liiketoiminnan kehittämiseen
  • Tehtävään soveltuvaa teknistä korkeakoulututkintoa, esim. insinööri
  • Arvojemme mukaisesti ratkaisukeskeistä ja analyyttistä asennetta sekä halua tehdä töitä yhdessä
  • Erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja kykyä kommunikoida myös englanniksi Ren-Gasin kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa

Katsomme myös eduksesi, jos sinulla on jo työkokemusta:

  • Pyörivien laitteiden kunnossapidosta
  • EX-tilaluokituksista
  • Sähkölaitteiden kunnossapidosta ja sähköisten järjestelmien suunnittelusta
  • Energia-alan liiketoiminnasta ja sen kehityksestä

Tarjoamme

Pääset tehtävässäsi vastaamaan sähköteknologia-kokonaisuuden konseptimäärityksestä ja suunnittelusta sekä luomaan sähkötekniset edellytykset tuotantolaitosten käyttöä varten osana Suomen parasta vetyalan organisaatiota, sekä rakentamaan uutta merkittävää puhtaan energian yhtiötä. Electrical Managerina olet merkittävässä roolissa edistämässä uusiutuvan polttoaineen tuotannon hankkeita kohti toteutusta ja kilpailukykyistä operointia. Työsi edistää suoraan uuden uusiutuvan energiateollisuudenalan rakentamista Suomeen.

Työntekijänämme pääset osaksi kasvavaan, nyt noin 20 hengen asiantuntijatiimiin. Tiimiämme yhdistää usko tekemiseemme ja sen merkityksellisyyteen. Luomme luottamusta avoimella ja läpinäkyvällä toiminnalla sekä hyvällä yhteishengellä. Vaihdamme koko tiimimme kanssa kuulumiset päivittäin yhteisten etäkahvien parissa ja vietämme joka kuukausi yhteisen strategiapäivän toimistollamme. Työtehtäviesi pääasiallinen toteutuspaikka sekä viihtyisät toimistotilamme kuntosaleineen sijaitsevat Espoon Säterissä, mutta sinulla on joustava mahdollisuus tehdä myös etätöitä. Tarjoamme työntekijöillemme laajan työterveyshuollon ja osana Ren-Gasin tiimiä tulet osallistumaan myös yrityksen työsuhdeoptio-ohjelmaan.

Kiinnostuitko?

Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostitse osoitteeseen recruitments@ren-gas.com viimeistään 8.10.2023.

Lisätietoja tehtävästä antaa Mikko Lehtinen, Head of Engineering, puh. +358 40 849 9227. Tavoitat hänet parhaiten pe 22.9.2023 klo 09:00-11:00.